Mistä on kyse

Kättä päälle
Meitinfoge –nettisivujen syntysanat lausuttiin Forssan Keskustan päiväkodissa 20.11.2009, kun kaupunginjohtaja Tapani Venho ja kirkkoherra Esa Löytömäki tekivät ”kättä päälle” sopimuksen lasten nettisivuston rakentamiseksi forssalaisille lapsille. Kättä päälle – haastekampanja liittyy YK:n Lapsen oikeuksien juhlavuoteen. Kampanjan tavoitteena on jokaisen lapsen kuuleminen.

Lapsille, lapsia kuullen
MeitinFoge –sivut on suunnattu 6-13 –vuotiaille lapsille. Sivujen välittämä arvomaailma on huolella harkittu. Lähtökohtana ovat olleet ihmisläheisyys, välittäminen ja lasten oikeuksien kunnioittaminen.

Sivuilla korostuvat lasten osallisuus, toiminnallisuus, kestävä kehitys sekä paikallisuus- ja seudullisuus.

Sivusto aukeaa aamuisin klo 7:00 ja sulkeutuu iltaisin 22:00. Yöt ovat lapsille nukkumisen ja palautumisen aikaa.

Kaikki mukaan
Sivuston toteuttamiseen ja sisällön tuottamiseen ovat osallistuneet useat henkilöt Forssan kaupungin kasvatus- ja vapaa-aikatoimesta sekä Forssan seurakunnasta. Keskeinen yhteistyökumppani on forssalainen mainostoimisto MAK Media.

Forssan koulut ja päiväkodit osallistuvat aktiivisesti MeitinFoge –sivujen sisällön tuottamiseen. Sivuilla esitellään lasten kouluissa ja päiväkodeissa toteuttamia projekteja sekä erilaisia lasten tekemiä kuvia ja kirjoituksia.

Sivuilla esitellään erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja niiltä löytyy myös tietoa erilaisista seudulla järjestettävistä lapsille suunnatuista tapahtumista.

Sivuilta löytyy myös hauskaa ja hyödyllistä tekemistä vaikkapa pakkaspäivien piristeeksi.
Seurat, järjestöt, yhdistykset ja yritykset kutsutaan mukaan sivujen kehittämiseen.